lauantai 6. kesäkuuta 2009

Antero Harjulla todellisuuden ja mielikuvituksen välinen ristiriita

Vasemmistoliittolainen Antero Harju väittää Keski-Uusimaa-lehdessä 6.6. 09, että kommunistit ja SKP olisivat ajautuneet nationalismiin. Väite on joko tahallista vääristelyä tai sitten Harju ei ole tutustunut SKP:n EU-vaaliohjelmiin.

Se, että SKP suhtautuu Euroopan unioniin kriittisesti ja vastustaa muun muassa Lissabonin sopimuksen linjauksia ja Nato kytkentöjä, ei tee siitä nationalistista. On myös muistettava, että kaikki ne lupaukset vakaasta taloudesta, työttömyyden häviämisestä, sosiaaliturvan kehittämisestä ja demokratiasta, joita annettiin EU-kansanäänestyksen alla, ovat osoittautuneet bluffiksi ja petokseksi.

Kansanäänestyksessä noin 43 prosenttia suomalaisista äänesti EU-jäsenyyttä vastaan. Mielipidemittausten mukaan suurin piirtein sama määrä on edelleen samoissa asenteissa. Nyt on vain niin, että tällä huomattava suurella kansanosalla ei ole eduskuntapuolueiden joukossa ainuttakaan tukijaa. Muun muassa SAK:n jäsenistä noin 2/3 oli EU-jäsenyyttä vastaan. SKP on edelleen näitten EU:hun kriittisesti suhtautuvien ihmisten kanssa samaa mieltä.

Mitä tulee taas kansainvälisyyteen, niin on todettava, että toisin kuin Harjun puolue Vasemmistoliitto, SKP on mukana Euroopan vasemmiston puolueen yhteisessä vaaliohjelmassa sekä Euroopan kommunististen puolueiden vaalivetoomuksessa. Nämä kansainvälisen vasemmiston ohjelmat ovat sopusoinnussa SKP:n vaaliohjelman kanssa.

Näissä ohjelmissa vaaditaan muun muassa minimipalkkaa, joka olisi kunkin EU-maan kansallisesta keskipalkasta 60 prosenttia. Tämän vaatimuksen toteuttaminen vaikeuttaisi työnantajien harjoittamaa työvoiman polkumyyntiä Euroopassa.

SKP on tällä hetkellä myös Euroopan vasemmiston puolueen tarkkailijajäsen. Sen sijaan Vasemmistoliitto on kieltäytynyt kaikesta yhteistyöstä eurooppalaisen vasemmiston kanssa.

EU vaaleissa on kyse paitsi EU-politiikan suunnasta myös kotimaassa harjoitetun politiikan linjasta, joita nykyisin on vaikea erottaa tosistaan. Hallitusrintama hakee valtakirjaa ennen muuta rankan oikeistopolitiikan jatkamiselle. Linjan muutos ei tule sillä, että esitetään muista vasemmistopuolueista vääriä väitteitä. SKP on valmis yhteistyöhön vasemmiston voimien vahvistamiseksi.

Kysymys on siitä onko Vasemmistoliitto siihen valmis?

maanantai 1. kesäkuuta 2009

Taas uusi Kiljava-virhe

Järvenpään sosiaali- ja terveyslautakunta näyttää päättäneen entisten surkeitten ja kalliitten päätösten lisäksi jatkaa kuntalaisilta kerättyjen verovarojen hulvatonta kylvämistä. On päätetty ”pelastaa” Kiljavan sairaala lähettämällä sinne erittäin korkealla hinnalla lisää potilaita. Nyt ilmeisesti terveyskeskuksen vuodeosaston potilaita aletaan toimittamaan Kiljavalle. Taitaa tulla omaisille raskaaksi käydä vanhusten vaippoja vaihtamassa Nurmijärvellä saakka. Sosiaali- ja terveyslautakunnan päätös on siinäkin mielessä todella törkeä, että samaan aikaan se suunnittelee puheenjohtaja Karhun mukaan mittavia leikkauksia palveluihin.
Päätös merkitsee sitä, että Kiljavan sairaalassa palveluja tuottava Attendo MedOne käyttää sairaalaa rahastamisen välineenä ja kunnat sitoutuvat toimittamaan potilaat ja maksamaan mitä pyydetään. Voiko loistavampaa bisnesideaa enää kehittääkään.
Homma alkaa muistuttaa Järvenpään kaupungin korkeimman johdon suojeluksessa tapahtunutta toimintaa Adultan koulutusyhtiössä. Sitä yhtiötä käytettiin myös verovarojen siirtämisen välineenä yksityisille firmoille ja konsulteille. Valtio on perimässä takaisin menettämiään verorahoja jopa 34 miljoonaa euroa. Ei ole vaikea arvata keiden kontolle tämäkin lasku lopulta tulee maksettavaksi.
Kiljavan sairaalan osalta pitää epäterve peli puhaltaa nopeasti poikki, ennen kuin syntyy todella suuret laskut. MedOnen kanssa tehty palvelusopimus on irtisanottava ja muutettava sairaala kuntien itsensä hoitamaksi laitokseksi.